Liikunta on osa minua

Yksi elämäni suurista rakkauksista
on yleisurheilu. Kipinä lajiin syntyi
pikku poikana ja suuri syy tähän
lienee setäni Ilkka. Vietin
lapsuuteni kesät Markku serkkuni
kanssa Rovaniemen maalaiskunnan
Songassa. Siellä Kaislaranta
nimisellä paratiisisaarella me pojat
urheiltiin päivät pitkät ja välillä
syötiin mummon pullaa.
Ilkka piti meille kerran kesässä
saaren olympialaiset, jotka olivat
perua hänen omasta lapsuudestaan.
Peruspohja terveille elämäntavoille
luotiin siis silloin 5-13 vuotiaana,
jolloin liikuttiin Markun kanssa
kaikki kesät. Uitiin monta kertaa
päivässä ja urheiltiin minkä jaksettiin. Kaikkia mahdollisia lajeja harrastettiin vaikka pallosilmää minulta puuttuu vieläkin. Ja urheiluseurojen nimet osattiin lähes ulkoa. Nyt niitä sitten jo tullut edustettua useampia. Laskin, että Songassa olen viettänyt yhteensä lähes 24 kuukautta eli kaksi vuotta. Sellaisista paikoista ne oikeat urheiluihmiset syntyvät edelleen - väitän minä. Ajatelkaa. Markku ja minä ollaan nylkytelty maraton lähelle 2.50 ja Ilkka jopa 2.37. Ilkkahan on yksi Juoksija-lehden päähahmoista ja ollut kahden merkittävän kestävyysjuoksun erikoisseuran puuhamies. Markku ja Ilkka ovat lisäksi valmentaneet toisen serkkuni Timo-Pekan yhdeksi maan kärkimaratoonareista. Suvun maratonennätys Titen 2.19.09. Nimi Kalermo on painettava kultaisin kirjaimin Suomen yleisurheiluhistoriaan. Ja onhan siellä vielä Ilkan vaimo Eira, minun ex-valmennettavani, joka on jatkanut kunniakkaita perinteitä. Ja olen tuota minäkin jotain aikaan saanut. Siinäpä alkutarinaa seuraavaan osioon.

URHEILUKOULULAISESTA JOKKERIKSI

12-vuotiaana menin mukaan Posion Pyrinnön urheilukouluun. Ensimmäisellä kerralla oli mäkihyppykilpailut Kaakkurivaarassa ja olin ylpeä, kun uskalsin hypätä mäestä. Parilla kovanaamalla pääsi itku kun olisi pitänyt hypätä. Se oli ensimmäinen kosketukseni Jouko "Jokkeri" Elevaaraan, josta oli tuleva ensimmäinen valmentajani.

Urheilukoulussa häärin muutaman vuoden yhtenä innokkaimmista. Siellä parhaaksi kaverikseni tuli Rauno Ahvensalmi, jonka kanssa vietin paljon aikaa. Olihan noita muitakin kuten Mursun Ari, Puolakan Arto, Latvalan Pertti ja jossain vaiheessa Pyrinnön mäki kuhisi urheilijoita. Hinku huipulle oli silloin kova. Ja yhteishenki mahtava.

Meillä mini-Jokkereilla oli omat harjoitusohjelmat ja eräänä kauniina päivänä Elevaara nosti minutkin arvostamaani Jokkerien ryhmään. Olen Jokkeri numero 49. Mini-Jokkerina kuuluin kestävyysjuoksuryhmään, kenties hintelän olemukseni kautta. Jokkerina minusta tuli hyppääjä. Päälajikseni valitsin kolmiloikan ja harjoitusinto oli valtava. Maailman parhaasta innostajasta ja huippuvalmentajasta huolimatta minusta ei kasvanut "oikeaa" urheilijaa, mutta valmentaja minusta tuli. Kaverini ympärillä kahmivat SM-mitaleita ja sokerina pohjalla Kaarlo Maaninka juoksi meille kaikille Jokkereille yhteiset olympiamitalit Moskovan olympialaisten kympillä ja vitosella.

Äitini kuului Posion Pyrinnön johtokuntaan ja suurimpana vaikuttajana siihen olin tietenkin minä. Tosin silloin olin sitä mieltä ettei äiti välitä urheilustani mitään. Kuinka väärässä olinkaan. Kuten niin monet nuoret ennen ja jälkeen minua. Eli näin jälkikäteen on kiitos äidilleni paikallaan. Kaiken lisäksi äitini oli yksi kovimpia puuhanaisia koko seurassa.

UUDELLEEN KESTÄVYYSLAJIEN PARIIN

Kävin yleisurheilukouluohjaajakurssin Posiolla 1975 ja vuonna 1978 tieni johti Järvenpäähän, jossa opiskelin kolme vuotta JIA:n kellosepän linjalla. Siellä en päässyt tekemään voimaharjoittelua kuten olisin halunnut ja niin aloin taas juosta. Valmentajakseni vaihtui ensimmäinen innostajani setäni Ilkka ja lenkit alkoivat pidentyä.

Ilkka valmensi minua LSD Oulun viestijoukkuetta varten. Matkoina 800 ja 1500 metriä. Ne matkat ei sujuneet, mutta jostain syystä tykästyin pitkiin lenkkeihin ja niin ajauduin kokeilemaan ensimmäistä maratonia vuonna 1978. 20-vuotiaan ensi kertalaisen kokeilu oli rohkaiseva 3.05.25 metsässä käynteineen. Toinen maraton oli vuorossa kolme vuotta myöhemmin. Se oli sikäli historiallinen, että tapahtui ensimmäisellä Lontoon maratonilla. Juoksin silloin yhä voimassa olevan ennätykseni 2.53.12. Tähän mennessä olen päässyt maaliin maratonilla 14 kertaa. Niistä hitain viimeksi Tukholmassa, mutta silloin etenemistapa olikin kilpakävely. Aikaa meni 4.40.22. Maratonien välissä opin jossain vaiheessa kilpakävelyn salat ja niin siitä tuli lopulta oma paraatilajini. Ensimmäinen Suomen mestaruus veteraanina ja homma  on jo saanut jatkoa, sillä enhän voinut olla "yksinkertainen" Suomen mestari. Ja mihin valmentaa, siitä pitää olla omaperäistä kokemusta.

OMA URA OPETTAA:
Omat hienot kokemukset saivat aikaan, että muuttaessani vuonna 1978 Lievestuoreelle otin pian vetääkseni seuran urheilukoulun ja ensimmäiseksi varsinaiseksi valmennettavakseni tuli Harri Jalkanen. Hänen valitsemansa laji oli haasteellinen 10-ottelu.. Siksi valmennusoppiin.

Valmentajana lähes kaikki ruokainen

Ensimmäisen valmennuskurssini "yleisurheiluohjaajakurssi" kävin vuonna 1975 Posiolla. Seuraavat kurssit oli edessä vuonna 1979, jolloin kävin ensin Jyväskylässä C-perusosan ja heti perään B-perusosan Korpilahdella. Noiden kurssien maksut hoidin itse!

Tietoja sulattelin aina vuoteen 1985, jolloin kävin toistaiseksi eniten antaneen kurssini. B-lajiosalla Tampereella kurssinjohtajana oli Lippo Juvala ja yhteishenki hyvä. Samalla kurssilla oli mm. Juha Kuosa.

Tuon kurssin antia pääsin toteuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Harri Jalkasen pariksi talliini siirtyi Konneveden lahja Suomen yleisurheilulle, Mika Sirkka. Pojista oli tarkoitus tehdä 10-ottelijoita. Henki oli mahtava ja tuloskaan ei aivan kehno. Mika otteli ennätyksekseen 6421 vuonna 1990 ja Harri 6190 vuotta myöhemmin.

Välissä olin ehtinyt jo kurssittamaan itseäni valmentajana ensin pikajuoksujen A-lajilla 1988, sitten ottelujen A-lajilla 1989 ja kestävyysjuoksujen A-lajilla 1990. 1988 olin tehnyt myös suuren ratkaisun elämässäni ja hakeuduin opiskelemaan Vierumäelle liikunnanohjaajaksi. Se oli tuova uutta suuntaa valmentajan uralle. Suoritin 4-vuotisen kurssin lopuksi valmennuksen painotetun vaihtoehdon ja jo hieman ennen koulutuksen loppua olin SUL:n kävelyn lajivalmentaja! SUL:n lajitutkinnon kestävyysosion suoritin aikavälillä 1992-1993. Ja vuonna 2003 oli vuorossa lajitutkinnon pikajuoksuosio.

Olen toiminut valmennuspäällikkönä kolmessa eri seurassa. Lahden Urheilijat 1992-1994. Lahden Ahkera 1994-1997 ja siitä lähtien Heinolan Isku.

Henkilökohtaisia valmennettaviani olleet mm.:

10-ottelu: Harri Jalkanen ja Mika Sirkka
7-ottelu: Tildi Kettula
Kestävyysjuoksu: Elisa Louhelainen, Tapani Kovanen, Seppo Leskinen, Ari Kuitunen, Erika Pönkkä, Anna-Liisa Stenvall ja Arto Laaksonen
Kävely: Milla Toivanen, Eira Kalermo (Hirvonen), Taru Stenvall, Seppo-Juhani Savolainen, Heidi Poskela (nyk. Johansson), Hanna Mäkelä, Anu Korhonen,  Heikki Brandt, Varpu Malin ja Tyyni-Tuuli Kettula
Hypyt: Jari Poskela ja Jari Lampinen
Pikajuoksut: Jari Putro, Tuukka Palonen, Tero Vehko, Arto Kärkkäinen ja Jarkko Tuominen
Suunnistus: Markku Laurila ja Anne Laurila ja Teuvo Laatunen
Heitot: Pertti Aarrelampi

Valmennettavistani ehkä lahjakkain kaikista tähän astisista on ollut Jari Putro. Jari sisäisti harjoittelun merkityksen ja oppi elämään kokonaisvaltaista elämää urheilun ehdoilla. Se ei ollut Jarin kohdalla pois mistään muusta. Hän ehti edustamaan Suomea Espanjassa, Liettuassa ja Ruotsissa. Mukava määrä maita silloin 17-vuotiaalle pojalle. Valitettavasti armeija sotki taas kerran yhden miehen kuviot ja lupaava ura jäi kesken. Nyt Jari on kuitenkin Heinolan Iskun yu-jaoston puheenjohtaja.

Merkittävimpiä urheilijoitteni saavutuksia:

Harri "Hingsen" Jalkanen,  Miesten 10-ottelun BSM- pronssia vuonna 1991 Kaarinassa tuloksella 6190. Mitali luovutettiin Harrille vihdoin ja viimein helmikuussa 2004. Lähes 13 vuotta siihen meni, mutta nyt taidetaan päästä kakkukahveelle jossain vaiheessa. (seuraavan 13 vuoden aikana?)
Mika "Thompson" Sirkka, 10-ottelun miesten A-luokka 6421. Pienien vammojen kautta ei voinut otella ja niin tuli sivutuotteena B-SM-kisojen 110 metrin aitojen pronssi Oulusta vuonna 1990 ajalla 15,66. Jumia vai voimaa? Kävi seuravalmentajatutkinnon saavuttaen kaikissa aineissa arvosanan kiitettävä. Valmentajapotentiaalia siis on. Joutsa/Konnevesi akselilla tapahtuu vielä. Ja tökkäsi kuulaa taannoin yli 14 metriä saavuttaen veteraanien Pohjoismaiden mestaruuskisoissa hopeaa.
Elisa Louhelainen, SM-maratonin pronssi vuonna 1997 Joutsenossa ajalla 2.51.47. Puolimaraton SM-nelonen samana vuonna. Puolimaratonin ennätys 1.18.33. Rautarouva tuli valmennukseeni aikuisena ja hyvänä apuna valmennustyössäni oli Elisan mies Pertti. Pääsi matkustamaan "isona" Japaniin, Ekiden-viestissä Suomen joukkueen edustajana.
Milla Toivanen, Kohokohta vuonna 1993 SM-hallien 3000 metrin kävelyn pronssi Kuopiossa Sari Essayahin ja Mira Saastamoisen jälkeen. Ennätys jäi voimaan. Lisäksi muutamia SM-kulta- ja hopeamitaleita nuorten sarjassa ja naisten maantiekävelyn SM-pronssi. Lahjakas urheilija, jonka ura jäi kesken. Terveydellisten ongelmien kautta tehty lopettamispäätös oli karvas pala. Läheltä piti ettei valmentajan ura katkennut siihen.
Eira Kalermo (Hirvonen), Eira tuli valmennukseeni aikuisena ja saavutti pian hyviä tuloksia. Kalevan Kisoissa paras saavutus neljäs. SM-maantiekävelyissä meriittinä pronssia useaan otteeseen ja lisäksi PM-kisoista vuonna 1992 5000 metrin ratakävelyn hopeaa. Mieleenpainuvin kohta ollut, kun Eira käveli veteraanien SM-kisoissa Kuusankoskella ylivoimaiseen voittoon. 5000 metrin aika yli 30 asteen helteessä oli alle 25 minuutin, kun muut jäivät ennätyksistään minuuttitolkulla. Tuntui hienolta. Kalermo Eirasta tuli setäni Ilkan kautta. He tutustuivat toisiinsa vuonna 1995 Kanarian leirillä. Oli maaliskuun loppua ja hääkellot soivat viisi kuukautta myöhemmin.
Jari Lampinen, korkeushyppääjä, jonka parhaaksi tulokseksi jäi 196. B-SM-kisoissa Jyväskylässä Jari hyppäsi 195 niin korkealta, että 200 uskottiin olevan leikintekoa. Tuosta edessä olevasta kakkosesta koitui kuitenkin jonkin sortin peikko ja todelliset kyvyt jäivät piiloon. Polvivammat sotkivat omalta osaltaan tuon haaveen toteutumisen. Tosin veteraaniksi kasvettuaan voitti halli-SM:n tuloksella 178.
Jari Poskela, hartolalaisen Poskelan sisarusparven vanhin. Juoksi 100 metriä 11,25, 200 m 22,77, hyppäsi pituutta 690 (tuulessa 698). Kunto edellytti vielä kovempia tuloksia, mutta tietynlainen rentouden puute vaivasi. 
Jari Putro, 17-vuotiaiden 300 metrin Suomen mestaruus kesältä 2001. Matka kulki aikaan 35,13, joka oli kaikkien aikojen kolmanneksi nopein kyseisessä ikäluokassa Suomessa. Ensikokeilu 400 metrillä toi ajan 49,86 ja kun satanenkin kulki huonolla lähdöllä 11,12 niin tulevaisuudelta odotettiin paljon. Mutta ura jäi kesken.
Ari Kuitunen, liittyi aikoinaan ystävieni kanssa Laukaaseen perustettuun yleisurheilun erikoisseuraan YU-2000 Laukaaseen. Laadimme Kirmasen Heikin kanssa porukalla Arille ohjelmat ja tulokset olivat mielestäni hyviä. Noilla tuloksilla otettaisiin nyt Suomen mestaruus-mitaleita.
Pertti Aarrelampi, oma lukunsa valmennettavieni joukossa. Veteraani, jolla heitot mielessä ja paikat jumissa. Oman innostuksensa kautta loi puhtia muihin. Siitä saivat osansa niin Jalkanen, Sirkka kuin Lievestuoreen nuoret urheilukoululaiset. Heittäjä joka otti veteraanien SM-kultaa lopulta vauhdittomassa korkeudessa. Tulos oli silloinen Suomen ennätys. Heitoissa parhaimmillaan EM-kisoissa yhdeksäs. Peran ollessa Liepeen kenttämestari olivat kaikki paikat tiptop. Toisin kuin nyt!
Seppo-Juhani Savolainen, pikku-vipeltäjäksi vaimonsa ristimä mies otti yhteyttä kävelyasioissa. Tein ohjelmia ja muutenkin tehtiin paljon yhteistyötä. Alussa en tiennyt tekeväni töitä moninkertaisen Maailmanennätysmiehen kanssa. Hänellä noita ennätyksiä on 24 tunnin suorituksina niin hiihdosta vapaalla tyylillä, tasatyönnöin kuin rullasuksilla ja vielä polkupyörällä peesaten auton perässä. Ensimmäiseen kävelykisaan toukokuun kympille Sepi meni rohkeasti mukaan teki heti miesten A-luokan tuloksen. Kokeili kerran telineistä lähtöä ja pakaralihaksista repesi jotain. Viimeiset vuoden häntä valmensi Lehtisen Jani.
Erika Pönkkä, nastolalainen innokas tossunkuluttaja. Voitti ensimmäisessä hölkässään komean rahapalkinnon. Teki heti ensimmäisenä harjoitusvuotena A-luokan tuloksia sarjassaan. Kymppi sujui mukavasti ja tähtäin asetettiin maratonille. Välissä synnytti pojan, mutta ura jatkui. Valmennussuhteemme jäi sairastumiseni myötä heikolle ja Erika jatkoi Timo Paljakan ohjein. Sekin jäi kesken ja Erikalla on nyt kaksi poikaa.
Heidi Poskela, valmensin kilpakävelyyn ja saavutti kohtalaisia tuloksia. Parhaimmillaan Heidi otti SM-viesteissä kävelyhopeaa Hartolan Voiman joukkueessa yhdessä vuoden ajan tiimiimme kuuluneen Hanna Mäkelän ja Sirja Hakalan kanssa. Intoa  vaikka muille jakaa. Sitä kautta mukana nuorten ohjauksessa. Toiminut Hartolan Voiman yleisurheilujaoston puheenjohtajana. Tällä erää oma vahva laji moukari. Neljän lapsen äiti.

Suunnistajat!

Markku Laurila oli ensimmäinen suunnistusvalmennettavani. Asuimme samalla kylällä Vierumäellä ja niin aloin kirjoitella tälle rämäpäälle ohjeita. Parhaimmillaan hallitsi Heinolan suunnistuskisoja. Veteraanien SM-kisoissa läpäisi karsintaseulan, mutta loppukilpailussa kävi hieman ylikierroksilla
Anne Laurila Markun tyttö, liittyi valmennustalliini myöhemmin ja saavutti pykälää parempia tuloksia kuin isänsä. Parhaimmillaan tuolloin SM-suunnistuksissa yhdeksäs. Ura jatkuu edelleen Asikkalan Raikkaan Tallissa ja ainakin viesteissä tytöiltä on lupa odottaa mukavia tuloksia. Nyt myös valmentaa tulevaisuuden lupauksia.
Teuvo Laatunen, Lauriloiden kautta Vierumäen Jytinän suunnistuksella meni lujaa 1990-luvulla. Sitä kautta mukaan tuli Teuvo Laatunen, jolla oli vahva pohja, mutta niin vain hioutui hänestäkin yksi ikäluokkansa parhaita suunnistajia vasta aikuisiässä. Muutama SM-mitali Tepilläkin jo plakkarissa. Alamäkijuoksu alkoi sujua ja lihaskunnon parantuessa elämänsä vauhdissa aikuisiässä. Kokemusta Jukolasta aivan kärkivauhdista. Teuvo on nykyisin paras kaverini. Teuvon kanssa käytiin myös Machu Picchussa Perussa.